12.8.2013

Kesän vaalea olohuone

Olohuoneen huonekalujen järjestys sai mennä uusiksi. Palasimme entiseen, avarampaan järjestykseen, jossa sohva ei ole enää keskellä olohuonetta. Alla näet juuri ennen siivousta ja pyöritystä ottamani kuvat kesän käytössä olleesta järjestyksestä.

 
Harmaan nojatuolin tilalle haluaisin siromman tuolin, koska olen katsellut sitä jo vuosia ja joskus sattuu käymään niin, että kaipaa vaihtelua. Toiseksi, jykevien sohvien seuraan sopisi kevytrakenteisempi istuinpaikka. Sainkin vihiä, että anoppini saattaisi lainata meille rottinkituolin. Laittasin siihen pehmeän lampaantaljan. Kyllä kelpaisi talven tulla.
 

Tulin siivonneeksi ensimmäistä kertaa valkoisen jalkalampun varjostimen. Se oli onnistunut reilun kahden palvelusvuotensa aikana keräämään aika paljon pölyä itseensä. Siivousoperaatio ei ollut sen kummallisempi kuin kädellä tamppaaminen pihalla, joten voisin tehdä saman useamminkin.

 
Seuraava kuva on kesäkuun alusta, kun eilen ei tullut otettua tuoretta kuvaa vastaavasta alueesta ennen järjestyksen vaihtamista. Eilinen tilanne oli kalusteiden osalta sama, mutta ikkunan vierustalla oleva kukka on poistunut vehreämmille niityille kärsittyään kahdesta pienestä viidakonvalloittajasta. Miten ne [kissat] saivatkaan tuhottua kukan niin perinpohjaisesti?!
 
Yhden sohvan takana oli reilun  metrin levyinen kävelytila ja toisen takana ikkunat jatkuvat vielä alas päin. Kumpikin sohva on leveydeltään 2,3 metriä, vaikka istuin- ja selkänojatyynyjen määrä saattaa antaa vaikutelman kokoerosta.

 
Katsellaan lähiaikoina vielä olohuoneen neljättä sivua eli takkaa ja keittiöön avautuvaa näkymää hieman. Puolestaan uusi järjestys tulee varmasti kuvattua syksyn mittaan. Muutakin vielä muuttuu, esimerkiksi vaaleanvihreät tyynynpäälliset saavat väistyä odottamaan uutta kevättä ja kesää.

Edit: Milloinkohan löydän mieluisan pöydän olohuoneeseen? Sellaisen, joka on tarpeeksi leveä ja rouhea, ja jonka jalat eivät ole vain neljä tolppaa. Olisinko tyytyväinen itse tehtyyn lankkupöytään, jossa on isot renkaat jalkoina? Vai pitäisikö unohtaa ajatus puupöydästä ja hankkia jotain muunlaista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...