Viiksibuumi on kestänyt jo pitkään, eikä vähiten Momemberin vuoksi. Itsekin olen hurahtanut viiksiin, en kuitenkaan oikeisiin, vaan kaikenlaiseen viiksiltä näyttävään, kuten viiksiteippiin, viiksikaulakoruun, viiksiviiriin tai pahviviiksiin mehupillissä. Olin kovin ilahtunut, kun kahvikupin ääressä saattoi katsella seinään kiinnitettyjä piirrettyjä viiksiä Moko Marketissa. (Kuvia voi edelleen ihailla Mokon viiksigalleriassa Facebookissa). Ihan vastikään hurmaannuin Esmeralda's blogin syntymäpäiväsuunnitelmista, tietysti viiksien vuoksi. Aloin miettiä, mikä viiksissä viehättää ja havahduin siihen, että ne näyttävät siiviltä. En väitä, että yhdennäköisyys selittäisi viiksimieltymyksen, mutta innostuin ajatuksesta, koska minua siivet ovat miellyttäneet aina. Kenties samasta kuviosta voi olla hullaantunut maun mukaan joko mustana tai valkoisena. Kätevää!
s
Askartelin sunnuntaipäivän ratoksi nähdäkseni, voiko yksi ja sama kuvio näyttää sekä viiksiltä että siiviltä vain väriä vaihtamalla. Kyllä voi, vai mitä? Oikein romanttisen version saisi lisäämällä kuvion alaosaan piparkakkureunuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kirjoitit!