Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit

21.5.2015

Helppo raparperipiirakka


Viime viikonloppuna tein raparperipiirakkaa mahdollisimman helpon kaavan mukaan. Käytin valmista murotaikinaa, enkä esikypsentänyt raparperia. Lähinnä tekemistä oli taikinan kaulitseminen, täytteen sekoittaminen ja raparperin pilkkominen. Yli jääneestä taikinasta tein pikkuruisia murokeksejä.


Jännä, miten omat makumieltymykset muuttuvatkaan. Pienenä raparperin kirpeä maku sai irvistämään, enkä siitä erityisemmin pitänyt. Iän lisääntyessä raparperikin maistuu paremmalle ja paremmalle. Mutta nyt ohjeeseen:

Pohja

400 g valmista murotaikinaa (kaupan pakastealtaasta tai itse tehtyä)

Täyte

200 g / yksi purkillinen kermaviiliä
1 dl sokeria
1 muna
hyppysellinen aitoa vaniljaa (tai vaniljasokeria)

Pinnalle

3-4 raparperin vartta

Ohje

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2. Kaulitse sulanut murotaikina ohueksi leivinpaperin päällä ja kippaa se piirakkavuokaan, siisti reunat. Tähän piirakkaan käytin kapeaa, suorakaiteen muotoista irtopohjavuokaa.
3. Sekoita kermaviilin joukkoon sokeri, kananmuna ja vanilja. Levitä kermaviili vuokaan.
4. Pilko raparperit keskenään yhtä pitkiksi. Ota mitta vuoan leveydestä. Erittäin paksut varret voi halkaista kahtia.
5. Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin puoli tuntia ja anna piirakan jäähtyä hyvin.

Ai niin... Ylijääneestä murotaikinasta tein pieniä murokeksejä piparkakkumuotilla. Voitelin keksit ja ripottelin päälle sokeria. Keksit paistuivat uunissa raparperipiirakan jälkeen muutamassa minuutissa.


P.S. Tänään ilmestyneessä Glorian ruoka & viini -lehdessä on lähes samanlaisen piirakan ohje. Kermaviilin asemesta siinä käytetään ranskankermaa ja pohjataikinaan lisätään myös pistaasipähkinää. Hassua, miten joskus hyvin identtisia ideoita syntyy yhtä aikaa eri puolilla.

24.6.2014

Raparperimuffinssit

raparperisose

Meillä herkuteltiin juhannusaattona muffinsseilla, joihin kierrätin raparperisiirapin valmistuksessa oheistuotteena syntyvän raparperisoseen. Edellisellä kerralla siirappia keitellessäni lapseni ehti lusikoida soseen suuhunsa sellaisenaan. Työkaverini kokeili siirappireseptiäni ja sanoi syöneensä soseen jäätelön kanssa. Hän oikeastaan vaikutti pitäneen kierrätyssoseesta jopa enemmän kuin siirapista. Lapseni on diplomaattinen ja sanoo, että molemmat ovat yhtä hyviä ja jatkaa: "Toinen on makeampaa kuin toinen". Sose on se makeampi. Siirappireseptin ohje löytyy täältä.

Kuohkeat raparperimuffinssit maistuvat lempeästi raparperille ja selvästi kaardemummalle. Jos et pidä kaardemummasta, voit korvata sen esimerkiksi vaniljasokerilla. Kypsien muffinssien täytteeksi lisätty sose vahvistaa raparperin makua.

Tomusokerilla hunnutetut leivonnaiset muistuttavat juhannusviikon räntä- ja raekuuroista. Maa vaikutti olleen monin paikoin hyvinkin valkoinen. Oli kuulemma kylmin juhannus 30 vuoteen.

 

12 keskikokoista muffinssia

100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kaardemummaa
1 dl kermaviiliä
1 dl raparperisosetta (ohje täällä, raparperisiirapin valmistuksen oheistuote,
valmista kaksinkertainen määrä, jos haluat laittaa kypsien muffinssien väliinkin sosetta)


viimeistelyyn

n. 1 dl raparperisosetta
tomusokeria
tuoreita mintunlehtiä

matka muffinsseiksi

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi kermaviili ja raparperisose. Sekoita massa tasaiseksi ja lusikoi se 12:een muffinssivuokaan. Paista muffinsseja uunin keskitasolla 180 asteessa noin puoli tuntia.

Leikkaa hieman jäähtyneistä muffinsseista pois pieni hattu ja levitä teelusikallinen raparperisosetta täytteeksi. Laita hattu takaisin, ripottele muffinssien päälle tomusokeria ja viimeistele mintunlehdellä.

9.6.2014

Raparperisiirappi - kokeilemisen arvoista!

Raparperisiirappi on erinomaista ellei parasta, mitä raparperista saa... no, minun mielestäni, ainakin kunnes leivon jotain, johon käytän siirappia. Jalostettu raparperiherkku on varmasti vieläkin parempaa. Nam!

Olen viime aikoina innostunut tekemään monenlaisia siirappeja itse ja joka kerta niistä tulee toinen toistaan herkullisempia.

DIY-raparperisiirappi

Eikö olekin kauniin punaista?

rhubarb syrup

Raparperisiirappi (noin 1 dl valmista siirappia)

250 g pilkottua raparperia
100 g (1 dl) sokeria
1 rkl hunajaa
1 dl vettä

1. Laita raparperi, sokeri, hunaja ja vesi kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia välillä sekoitellen, kunnes raparperipalat ovat hajonneet ja menettäneet punakan sävynsä.

2. Siivilöi massa toiseen kattilaan. Keitä siivilöityä nestettä sakeammaksi, noin 10 minuuttia.
  • Käytä siivilään jäänyt raparperi johonkin muuhun. Massa sopii sellaisenaankin syötäväksi, kuten pikkuapurini teki.
3. Jäähdytä siirappi ja nauti sitä esimerkiksi vaniljajäätelön kastikkeena. Meillä siirappi maistui jäätelön päällä pikkuneidistä mummoon.

7.6.2014

Raparperi-inkiväärihillo


Raparperihillo

Raparperihillo saa itämaisen vihvahteen tuoreesta inkivääristä. Kaksi hieman kirpeää makua ovat oiva pari. Aion käyttää aamulla keittelemääni hilloa ainakin mansikkaiseen jälkiruokaan vielä tänään. Makeiden herkkujen ohella hilloa voisi kokeilla lihan kyljessä. Kylmä paahtopaisti saattaisi saada hillosta mukavan säväyksen.


Iso purkillinen raparperi-inkiväärihilloa

500 g raparperia
1 tl tuoretta, raastettua inkivääriä
150 g hillo-marmeladisokeria
1 tl aitoa vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria

1. Pilko raparperit pieniksi paloiksi. Raasta tuoretta inkivääriä kukkurallinen teelusikallinen.
2. Laita raparperit, inkivääri ja hillo-marmeladisokeri kattilaan. Keitä keskilämmöllä reilu 10 minuuttia, välillä sekoitellen, kunnes raparperit ovat pehmeitä ja seos on paksuuntunut.
3. Mausta vaniljalla tai vaniljasokerilla.
4. Laita hillo steriloituun lasipurkkiin. Koko satsi mahtuu hyvin yhteen puolen litran purkkiin.

Vinkki: jos pidät löysästä hillosta, lisää keitokseesi myös vettä kohdassa kaksi. Esim. 1 dl tuo lisäkosteutta.

Musiikkisuositus: Leevi and the Leevings / Raparperitaivas

Raparperi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...