1.2.2014

This n' that

 
mantelilaskiaispulla
 
takkapuut
 


 
 
 
peililiukuovikaapisto
 
 
 
pieni kakkuvuoka


Helmikuu jo! Aurinkoinen tammikuu vilisti ohi pikakiitoa. Kovien pakkasten vuoksi puut ovat palaneet takassa harva se päivä, ettei sähkölasku kipuaisi korkeuksiin.

Kokosin muutaman kuvan parilta viime viikolta kummastellessani ajan kulumista. Sisustuspuolella mullistavinta oli eteiseen ostamani uusi tumma matto eli kovin suuria muutoksia ei ole tapahtunut. Joulunkin siivosin pääosin pois jo viime vuoden puolella, vaikka yksi kuusi tammikuun eteiskuvassa vielä näkyy. Tulevissa postauksissa palaan näihin aiheisiin ainakin laskiaispullien, jäädytetyn mustaherukka-suklaakakun ja tänään leipomani Runebergin kakun osalta. Pullat onnistuivat hyvin, ja superhyvät niistä teki kotitekoiset mantelimassa ja vadelmahillo. Kuvissa näkyvät myös Laku lempituolillaan, porkkana-bataattisosekeitto tämän viikon kotiruokalistalta, aiemmin tekemäni focaccia, hedelmäinen viherpirtelö ja talvea parhaimillaan. Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...