2.1.2014

Saaristolaisleipä

Jostain syystä luulin, että saaristolaisleivän leipominen olisi työlästä. Kaikkea muuta!

Itse tehty leipä
 
Leivän ainekset vain sekoitellaan kevyesti ja kipataan vuokiin. Aikaa on kyllä varattava jonkin verran, sillä leipiä kohotetaan puolitoista tuntia ennen kaksituntista paistamista. Lisäksi vierähtää pari päivää ennen kuin leipä on parhaimmillaan, mutta hyvää se on heti lämpimänäkin!

Joulun välipäivinä oli joutilasta aikaa ja kun tuore leipä alkoi olla vähissä, juolahti mieleen etsiä saaristolaisleivän resepti. Tarkemmin sanottuna Herra S googletti sen ja hyvän reseptin hän valitsikin. Lähikaupasta sain tarpeelliset puuttuneet ainekset: olutmaltaat, vehnäleseet ja ruisjauhon.
 

Tein saaristolaisleipää Glorian ruoka & viini -lehden reseptillä, joka on omien sanojensa mukaisesti "helpoista helpoin".

Ainekset kahteen leipään

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
2 rkl voita vuokien voiteluun

Siirappivesi voiteluun

1 1/2 dl vettä
1/2 dl siirappia

Valmistus

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi kattilassa tai mikrossa. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet eli siirappi, olutmaltaat, vehnäleseet, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot puuhaarukalla sekoittaen. Taikinaa ei vaivata. Voitele kaksi 2 litran vuokaa voilla. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota leivinliinalla peitettynä 1 1/2 t.

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Paista leipiä keskitasolla noin 2 t. Kun leivät ovat kypsyneet 1 1/2 t, valele ne kauttaaltaan siirappivedellä ja jatka paistamista vielä 30 min. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Leivät ovat parhaimmillaan parin kolmen päivän päästä. Anna leipien mielellään tekeytyä kylmässä.

Ohje on Glorian ruoka & viini -lehden sivulta (täältä).

Omat poikkeamat ohjeesta

Omat leipäni paistoin 1½ litran vuoissa, jotka täyttyivät ääriään myöten leipien kohottua. Suosittelen siis käyttämään ohjeen mukaisia kahden litran vuokia tai kolmea pienempää, mikä tarkoittaa myös hieman lyhyempää paistoaikaa.

Voitelin leipiä siirappivedellä paiston aikana kahdesti. Ensin tunnin kuluttua ja uudelleen puolentoista tunnin jälkeen.

2 kommenttia:

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...