1.1.2014

Matkan alussa


On kutkuttavaa lähteä puhtaalta pöydältä liikeelle. Sellaiselta tuntuu aina vuoden vaihtuessa. Osittain tunteeseen vaikuttanee joulun siivoaminen kaappien kätköihin, mutta etenkin uudelta vuodelta odottaa jotain entistä parempaa. Hassua, koska kyseessä on kuitenkin vain vuosiluvun vaihtuminen.

 
Tälle blogille alkaa piakkoin ensimmäinen kevät. Toukokuun lopussa vuoden täyttävä blogi on tuonut mukanaan uskomattoman paljon iloa ja mukavia yllätyksiä. En olisi arvannut, että meillä kuvataan tv-mainosta, osallistun ja jopa voitan valokuvakilpailuissa tai saan kutsuja ja yhteistyötarjouksia mm. aikakauslehdeltä. Tuo kaikki on enemmän kuin osasin kuvitella. Oikeastaan voisinkin koota näistä yllätyksistä jossain vaiheessa oman postauksen. Jännittävää nähdä, mitä uusi vuosi tuokaan mukanaan. Tärkeintä olet kuitenkin sinä, lukija, sillä katseltavaksi ja luettavaksi tätä blogia aloin pitää. Kiitos sinulle, joka tulit kylään tänään, eilen, ylihuomenna. Tervetuloa uudelleen!
 
Plattan rahilla

mustavalkoinen tarjotin

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Irina! Iloista ja onnekasta vuotta sinullekin! :)

      Poista
  2. Hienoja juttuja olet saanut kokea enimmäisenä blogi vuonnasi.
    Hyvää vuotta 2014.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee kiittää hyvää onnea :) Kiitos ja hyvää alkanutta vuotta sinullekin! :)

      Poista

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...