2.12.2013

Luukku 2: Havaintoja joulusta olohuoneessa

huonekuusi

jouluinen olohuone
 
 
Joulukuun ensimmäinen päivä oli upean valoisa, kun hento lumikerros peitti osittain maan ensimmäistä kertaa tänä talvena. Lapsi lähti touhukkaana lumiukon tekoon, mutta palasi pian sisälle hieman pettyneenä, kun valkoinen kerros olikin jäämäisen kova. Tänään luukusta aukeaa tuo valoisa päivä olohuoneestamme nähtynä.

Höyhenvalosarja valaisee seinään nojaavassa taulussa ja pienet tähdet koristavat huonekuusta. Rahin päällä on talja, ja sillä tarjotin kirkaslasisine kynttilöineen. Vanha perunalaatikko on mainio lisäpöytä jouluisille esineille ja kukille. Amaryllis on paitsi värinsä, myös sijaintinsa puolesta huomion keskipisteenä. Aiemmin olen hankkinut Amarylliksen vasta hieman ennen jouluaattoa, mutta tällä kertaa otan ilon irti komeasta kukasta jo tässä vaiheessa joulukuuta. Ennätän ehkä valkoisenkin kukan tuomaan jouluksi kotiin. Myös paperisten joulutähtien aika on pian, kumpaankin ikkunaan tulee kaksi valkoista tähteä. Uusi tuttavuuteni on kuusilla kuvioidut Fine Little Dayn Gran-tyynyliinat, jotka lisäsin sohvalle joulukuun alkajaisiksi.

perunalaatikko

Gran-tyynyliina
 

2 kommenttia:

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...