Käytin Tikkurilan puolihimmeää Helmi-kalustemaalia, jota myytiin valmiiksi keltaiseksi sävytettynä. Värisävy 1115 osoittautui sitruunaisen pirtsakaksi ja ennen niin huomaamattomasta tuolista tuli väriläiskä vaaleaan kotiimme.
Pinnatuolin saa maalattua kätevästi, kun sen kääntää ensin kallelleen, selkänoja kohti lattiaa tai maata. Alustan suojana toimii vaikkapa sanomalehti ja hifistelijä voi käyttää jotain tarkoitukseen tehtyä suojapahvia. Sitten peitetään maalilla tuolin pohjaa ja alareunoja, jotta alkuperäinen väri ei näy ikävästi, sekä maalataan jalat. Kapea tulitikun levyinen tai hieman leveämpi pensseli toimii hyvin ja jos kotoa löytyy ylimääräinen vesivärisivellin, sillä saa tehtyä erityisen tarkkaa jälkeä pinnojen päihin, mutta se ei ole välttämätöntä. Seuraavaksi tuoli nostetaan pystyyn ja jatketaan maalaamista. Istuinosaan tulee siisti pinta, kun sivelee pitkillä vedoilla reunasta reunaan, eikä pihistele maalin määrässä. Liika on tietysti aina liikaa, ja sen varmaankin huomaa maalilammikoina, jotka voi siirrellä siveltimen avulla paikkoihin, jossa maalia vielä tarvitaan. Viimeiseksi kannattaa jättää ainakin osa pinnoista, sillä niistä on tarvittaessa hyvä siirtää märkää tuolia. Yksittäinen pinna kannattaa maalata kerralla edestä, takaa ja sivuilta, sillä näihin tulee herkästi maalikertymiä vastakkaiselle puolelle. Tosin Helmi-maali on siitä ihana, että se ei valu oikeastaan ollenkaan, eikä haise pahalle. Toisin oli niiden tuolien kanssa, mitkä maalasin pari vuotta sitten valkoiseksi Miranolilla. Kerron näistä tuoleista toiste.
Kun tämän oman keltaisen tuolini ensimmäinen maalikerros oli hieman kuivahtanut, maalasin tuolin toistamiseen vielä samana päivänä, joten lopputuloksesta tuli peittävä ja tasainen. Annoin tuolin kuivua vielä pari vuorokautta itsekseen, koska en halunnut tuoreeseen maalipintaan näkyviä merkkejä istumisesta taikka tuolista vaatteeseen. Tämän tuolin maalaamiseen käytin yhtä noin viiden senttimetrin levyistä, edullista maalisivellintä.
Huom. maalausohjeet ovat omiani, eivätkä ne välttämättä vastaa ammattilaisten laatimia ohjeita. Toiseksi, minulla ei ole tekemistä edellä mainitun yrityksen markkinoinnin kanssa. Suosittelen maalia ihan omaksi ja muiden tee se itse -ihmisten iloksi.
Tältä tuoli näytti ennen:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kirjoitit!