30.5.2013

Food Sightseeing - turistina Helsingissä

Osallistuin opastetulle Herkuttele Helposti Helsingissä -kierrokselle, joita järjestää Food Sightseeing Helsinki. Kierroksia on kuutena päivänä viikossa ja kuka vain voi varata itselleen paikan. Oppaan mukaan asiakas on yleensä Helsinkiin laivalla saapunut turisti. Itse olin liikkeellä oman työtiimin kanssa.
 
Kolmetuntinen kierros alkoi Bulevardilta, hotelli Klaus K:n aulasta, jossa kohotimme juhlavasti maljat Korpihillan alkoholittomalla kuohujuomalla. Maljojen ohella saimme herkulliset pienet lohi-piparjuuri -leivät. Kierros eteni Eromangaan lihapiirakoille, kahville Kauppatorille ja sieltä kadun yli virkistävälle eukalyptus-annokselle Pure Bistroon, josta matka jatkui Anton & Antoniin. Matkan varrella vilkaisimme ohimennen Luomoa, Savottaa ja Tuomiokirkon kryptaa. Poikkesimme matkalla myös omille sivupoluillemme Urbanstoryyn. Anton & Antonissa viivyimme pitkään, kun myymäläpäällikön tarjoamien juusto- ja leipämaistiaisten jälkeen teimme vielä omia ostoksimme kotiin. Kierros päättyi suklaakauppa Chjokoon Liisankadulle. Siellä maistiaiset olivat luonnollisesti herkullista suklaata ja tapasimme omistajapariskunnan lapsineen.

Oli erittäin virkistävää kulkea tutussa kaupungissa kamera kaulassa turistina. Voin helposti kuvitella itseni vastaaville kierroksille ulkomailla ja jopa uudelleen Helsingissä, sillä kierros oli antoisa ja aika kului kuin siivillä. Lähin Food Sightseeing Suomen ulkopuolelta vaikuttaisi löytyvän Tallinnasta.

Oppaamme oli ihana Anna Järvinen. Häneltä riitti iloista puheensorinaa ja tarinaa koko kierrokselle.
 

Kauppatorilla nähtyä: Annukka Laineen omaleimaiset korut.

Kierroksella riitti runsaasti myös silmänruokaa. Näin kesäaikaan on ilo kulkea pitkin kaupunkia!



Anna kertoi, että ulkomailta tulevat turistit mieluusti lisäisivät Pure Bistroon esimerkiksi pöytäliinoja tai verhot. Hassuja. Bistro näyttää hyvältä juuri näin pelkistetysti sisustettuna. Ihanat baarijakkarat.

Chjokon tiskiltä poimin kotiini praliineja kotimaisten marjojen makuisina: mustikka-timjami, mansikka-lime ja punaherukka. Lisäksi valitsin salmiakki-vaniljan, ruusun ja marenkeja. 

Suosittelen lämpimästi lähtemään ruokaturistiksi omaan pääkaupunkiimme! Edetessäsi rauhalliseen tahtiin kilometrin tunnissa tuttu kaupunki voi näyttää uudenlaiselta.
  
Palaan kierroksen antiin vielä uudelleen, sillä mielenkiintoista nähtävää oli runsaasti. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...