Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppislöydöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppislöydöt. Näytä kaikki tekstit

17.8.2013

Mummon vanha häälahja kirpparilta

Kannoin kirpparilta kotiini jotain hyvin erilaista kuin kodissani on tähän mennessä nähty. Nyt meillä on jotain sinistä, vanhaa ja samalla hyvin romanttista.


Eräällä itsepalvelukirpputorin pöydällä oli myytävänä suurinpiirtein kokonainen sinivalkoinen vanha ruoka-astiasto. Sen herttaisuus raikkaine väreineen kolahti minuun, jolla miltei kaikki astiat ovat hyvin graafisesti kuvioituja, jos kuviota on (ok, tunnustan, kaapissa on Muumi-mukeja...). Piparkakkureunaisilla ruokalautasilla oli hintaa kaksi euroa kappaleelta ja pienillä lautasilla puolitoista euroa. Pöydässä oli myös kannuja, pari syvää lautasta ja muutamia suurempia kulhoja. Pidin lautasten hintaa kyllin edullisena tehdäkseni kaupat. Ehdin kerätä kaikki kuusi ruokalautasta ja neljä pientä lautasta syliini, kun paikalle tuli pöydän vuokrannut nuori nainen tuomaan lisää tavaraa myyntiin.

"Ne ovat mummon häälahja-astiastoa", hän valisti. "Kaikki ei mahdu kaappeihin".

Tiedustelin, koska mummon häitä oli mahdollisesti juhlittu. Nainen ei tarkalleen tiennyt, mutta kertoi mummon kuolleen 9-kymppisenä ja arveli häiden olleen joskus sota-aikoihin. Olin aivan innoissani siitä, että myyjä osui paikalle ja sain kuulla tämän verran tarinaa lautasten taustalta. En kehdannut tiedustella mummon synnyin- tai kuolinaikaa tehdäkseni tarkempia arvauksia häiden vuosikymmenestä. Ehkä 1940-luvulta tai sitten ei, ei sillä niin väliä. Huomasin pohtivani, että mummo varmaan käytti lahja-astioitaan vain juhlapäivinä ja tiskasi ne varovaisesti käsin. Kerrassaan hurmaavaa. Kiitin pariin otteeseen myyjää paikalle saapumisesta ja taustan kertomisesta, ja poistuin aarteet sylissäni. Kulhot ja kannut jätin paikoilleen, kun ei itsellänikään ole säilytystilaa ylenpalttisesti. Lautaset vievät pinottuna vain hieman tilaa.


Pienet lasipullot korkkeineen ovat myös tämänpäiväinen kirppislöytö.


Eikä tässä ollut vielä kaikki. Ostin huokeaan hintaan myös kolme vanhaa, huonokuntoista Arabian Suomen kukka -lautasta, sinivalkoisia nekin. Sävyt ovat miltei samat kuin mummon lautasissa.
 
Tässä alimmassa kuvassa näkyy mummon häälautasen pohja. Osaisivatpa lautaset kertoa oman elämänkertansa. 

11.7.2013

Kirpparilöytöjä: mustavalkoinen ruukku

Olen kirjoittanut kirppislöydöistä kerran aiemmin postauksessa Kirpparilöytöjä: yksi hitti ja yksi huti. Sitä on tultu lukemaan useita kertoja Googlesta hakusanalla kirpparilöytöjä tai muuta vastaavaa. Joko mainio blogi nimeltä Paskat kirppislöydöt kiinnostui hutiostoksestani tai kirpparilöydöt kiinnostavat muutenkin.

Mukavat kirpparilöydöt kiinnostavat ainakin minua. Lisäksi on todella hauskaa seurata omien tavaroiden menekkiä myös myyjän näkökulmasta. Minulla oli juuri itsepalvelukirpparilta pöytä, kuten kahtena edelliskesänä. Yritän hinnoitella tavarat niin, että ne menevät, en rahaa tienatakseni. Tarkoitushan on saada tavara kiertoon. Pidän vikkelää pöydän tyhjenemistä tavallaan mittarina hinnoittelun onnistumisesta sen ohella, että kirppiksen itsensä on oltava tarpeeksi houkutteleva, jotta ihmiset käyvät siellä. Edullisista hinnoista huolimatta rahaa kertyi mukavasti.

Kuvissa näkyy yksi itseäni ilahduttava kirppislöytö lisää, tuo mustavalkoinen ruukku. Löysin sen vastikään, kun kävin päivittäin kirppiksellä järjestelemässä omaa pöytää ja viemässä uutta myytävää. Ruukku on ehtinyt näkyä jo blogissa, kun kerroin D&D:n omista Facebook-sivuista (täällä). Nyt vain pitäisi käväistä kukkaostoksilla. Pieni Aloe vera voisi olla soma. Laitoin aluksi ruukkuun pari saniaisen vartta. Niiden kärvistyttyä ruukkuun jäi vielä vesi ja niin siitä sattumalta tuli kissanpennuille mieluinen juoma-astia. Hassut. Ilmeisesti on mukavampaa juoda ruukusta kuin nimenomaan kisuille laitetusta juomapaikasta. Olen heltynyt vaihtamaan ruukkuun tuoretta vettä.

Kirppikseltä ovat myös kolme mustavalkoista keraamista koristepalloa, jotka näkyvät postauksessa: 2 X 1. päivä. Ne löysin viime kesänä. Nyt täytyisi löytää uusi ruokalautanen viime yönä hajonneen tilalle, kun kissaipanat harjoittelivat työtasolle hyppimistä.

 



Mallikissa: Laku

Kirpparilöydöistä tullee jatkossakin postauksia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...