6.4.2014

Domus tuli taloon

Nyt on erittäin hyvät tuolit, joissa istua ruokapöydän ääressä!
 
Artek
 
Ilmari Tapiovaaran suunnitteleman Domuksen istuinmukavuus on huippuluokkaa. Ennen lopullista ostopäätöstä koeistuin tuolin jos toisen ja nämä vuonna 1946 suunnitellut tuolit tuntuivat ylivoimaisen parhailta. Muotoilu on viimeisen päälle harkittua mukavuuden osalta, eikä ulkonäkökään hassumpi ole. Domus ansaitsee pisteitä myös kotimaisuudestaan. Jokaisen tuolin pohjassa lukee "made in Finland", mikä on käyttötavarassa melko harvinaista nykyään.

Ilmari Tapiovaara
 
Hopeasijalle ylsi Eamesin DSR-tuoli valkoisena, mutta Domuksen kohdalla mustaksi petsattu koivu tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta.
 
Ensimmäisen kerran tuolien vaihto oli mielessä jo kolmisen vuotta sitten, mutta vanhat tuolit saivat jatkoajan, kun peitin puun värin valkoisella maalilla. Entisissä tuoleissa istuminen oli kuitenkin turhan epämukavaa ja kaiken lisäksi tuolit narisivat alinomaa.
 
Artekin tuoli

Jos harkitset Domuksia omaan kotiisi, ensi viikolla niitä saa Stockmannin hulluilta päiviltä hyvään hintaan!

Kuten kuvista näkyy, en ehtinyt vielä ommella pöytäliinan päätyjä, mutta laitoin kankaan silti pöydälle. Leivoin parin päivän aikana niin paljon, että ennen eilisten vieraiden tuloa aikaa ei riittänyt ompeluunkin. Tein muun muassa macaroneja, jotka lähestulkoon maastoutuvat liinan kuvioihin.

macaroneja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...