4.9.2013

Elämän eväitä

Toisinaan vähäiset asiat ilahduttavat. Yksi pikku ilo oli tänään aamupala. Kiireisesti voitelin ja päällystin itselleni ja lapsille aamupalaleivät. Heille kotona syötäväksi ja itselleni mukaan töihin. Usein eväsleipä tulee kääräistyä folioon. Tarkalleen en tiedä, mutta folio on tuntunut epäekologiselta pakkausvaihtoehdolta. Siksi tänään päädyin käärimään voileivän palaan leivinpaperia ja päälle kietaisin narua. Aamupalapaketti oli mukava aukaista töissä. Tuntui kuin olisin lahjaa avannut.
 

Hyvä arki koostuu pienistä iloista. Suuria iloja kun ei vain voi tapahtua yhdelle ihmiselle jatkuvasti, mutta positiivinen vire on tarpeen. Siksi on tärkeää iloita pienestäkin.

Perhettämme kohtasi tuoreeltaan iso menetys. Menetimme ihmisen, joka osasi iloita. Ihmisen, jonka suupielissä väreili hymy alinomaa. Hän selvisi kahdesti syövästä, mutta nyt oli hänen vuoronsa lähteä. Jos ja kun lapseni oppivat häneltä jotain, niin toivon sen olevan positiivinen elämänasenne, joka hänellä oli. Yritän muistaa sen itsekin.

sakset

2 kommenttia:

  1. Osanotot menetyksen johdosta.

    Ja kyllä vaan oot onnistunut iloitsemaan pienestä asiasta eli tuosta eväsleivän pakkauksesta. Mitä ne sanookaan, arjen pientä luksusta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina <3 Arkeen mahtuu paljokin pientä luksusta, jos noin miettii :D

      Poista

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...