5.9.2013

Kolmen tähden muki

Pääsin kuvittamaan Fiskarsin järjestämässä tilaisuudessa ihka oman Arabian mukin. Jokainen amatööritaiteilija sai työstettäväkseen kokovalkoisen mukin, jonka sai tehdä omanlaiseksi kiinnittämällä värillisistä arkeista saksilla tai kuvioleikkureilla leikattuja kuvioita.


Oman mukini harmaat raidat leikkelin saksilla ilman viivoittimen tarkkoja mittauksia. Halusin, että mukissa näkyy käsityön jälki sen sijaan, että viivat näyttäisivät koneella millitarkasti työstetyiltä. Kun olin tovin aikaa puuhannut, huomasin mukin maastoutuvan aikalailla pöytäliinaan. Kenties inspiraatio putkahti alitajuntaani Finlaysonin Coronna-pöytäliinasta! Tosin eräs kanssa-askartelija oli sitä mieltä, että mukissa on jotain marimekkomaista.

Väriarkkien pinnalla oli kellertävä lasite. Siksi mukin sisäpohjaan kiinnittämäni vaaleanpunaiset tähdet näyttävät vielä ennemminkin persikkaiselta. Kuviot kiinnittyivät mukiin, kun kuviota liotti hetkisen vedessä. Mukin varsinaiseen pohjaan pääsin kiinnittämään aivan oikean Arabian tarran. Vähänkö hienoa.

 
Nyt vain tarvitsee odottaa, että muki saa 1200 lämpöasteen käsittelyn uunissa, minkä jälkeen saan sen postitettuna kotiini. Mukia oli niin hauskaa tehdä, että tahtoisin päästä kuvittamaan astioita enemmänkin. 
 
Pahoitteluni sumeista kuvista, otin ne kännykällä. Alla olevan kuvan nappasin Fiskarsin näyttelytiloista.
 
Illalla olen menossa Marimekon tilaisuuteen. Hauska ilta odotettavissa siis! Mukavaa iltaa ja lähestyvää viikonloppua sinullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...