13.9.2013

Karamelliomenat ja mantelimaito

Kokeilin Glorian ruoka&viini -lehden reseptiä karamelliomenista mantelimaidon kera. Harvoin noudatan valmiita reseptejä tarkalleen, mutta tällä kertaa päätin laittaa kaikkea ohjeen mukaisesti, vaikka epäilin mantelimaitoa kovin. En ole vuosikausiin juonut enää minkäänlaista maitoa ja ohjeen mukaan valmista, kylmää mantelimaitoa kuului nauttia(?) uunissa kypsennettyjen omenien lisukkeena. Mielikuva maidosta omenien kanssa houkutteli yhtä vähän kuin maitolöräys kaurapuurossa. Puuro on hyvää, mutta m-a-i-t-o -No way!

 
Näitä tarvitaan
 
4 omenaa (itse käytin 8-9 suomalaista pientä, kirpsakan makoisaa omenaa, koska täytettä oli reilusti)

Karamellitäyte

75 g voita
1 rkl hienonnettua inkivääiä
1 dl hasselpähkinöitä
100 g pehmeitä toffeekaramelleja (irtokaramellitiskiltä)
2 rkl ruokosokeria

Lisäksi

8 dl mantelimaitoa (esim. Alpro)
2 tl kanelia


1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Ota voi jääkaapista pehmenemään.
2. Pese ja halkaise omenat. Pyöräytä siemenkota pois esimerkiksi pariisinperunaraudalla. Laita omenat uunivuokaan.
3. Kuori ja hienonna inkivääri, rouhi pähkinät ja pilko karamellit. Sekoita täytteen ainekset kulhossa. Lusikoi täyte omenien päälle.
4. Kypsennä omenia uunissa 20-30 minuuttia, lajikkeesta riippuen.
5. Tarjoa lisäksi kylmää mantelimaitoa ja kanelia.



Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti siihen, mitä maitoon tulee. Omenan täyte oli oikein herkullista ja kanelilla höystetty, hieman manteliin vivahtava maito sopi joukkoon erittäin hyvin. Sitä paitsi herkku tuntui terveysruoalta, kun vatsaankin jäi hyvin kevyt olo. Aion syödä omenani tällä tavoin joskus toistekin.


Ohje on tuoreimmasta Glorian ruoka&viini -lehdestä 6/2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...