Spelttiteeleipää ja köyhiä ritareita kuningattaren kosketuksella

Ihana, aurinkoinen sunnuntai jälleen kerran! Tein aamiaiselle spelttiteeleipiä ja köyhiä ritareita kuningattaren kosketuksella. Kumpikin herkku on perinteista syötävää, jota tulee tehtyä aivan liian harvoin. Nyt riittää virtaa päivän muihin puuhiin.

Spelttiteeleivät

Pikkumuru kirjoitti muistiin raaka-aineet:

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon lämmin vesi ja lopuksi oliivioljy. Muotoile taikinasta neljä pientä litteää leipää ja kuvioi pinta haarukalla. Paista 200 asteessa noin 15 min uunin keskitasolla.

Köyhät ritarit kunigattaren kosketuksella

pullaviipaleita
1 kananmuna ja 1 dl maitoa (riittää seitsemään ritariin)
voita paistamiseen

Sekoita kananmuna ja maito kulhossa. Kasta pullaviipaleet molemmin puolin munamaitoon ja paista ne paistinpannulla, kunnes pulla on saanut pintaansa kauniin ruskeaa sävyä. Käytä paistamiseen voita.

Ritareiden päälle laitoin vadelmahilloa ja jäisiä mustikoita. Nimesin sen kuningattaren kosketukseksi, koska kuningarhilloksi sanotaan hilloa, jossa on vadelmia ja mustikoita. Rikkaissa ritareissa olisi vielä kermavaahtoa, mutta aika ylellinen ritari tämä tuoreesta pullasta tehty versiokin on, kun yksi vaihtoehdoista on käyttää kuivahtanutta leipää.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Elämän eväitä

Toisinaan vähäiset asiat ilahduttavat. Yksi pikku ilo oli tänään aamupala. Kiireisesti voitelin ja päällystin itselleni ja lapsille aamupalaleivät. Heille kotona syötäväksi ja itselleni mukaan töihin. Usein eväsleipä tulee kääräistyä folioon. Tarkalleen en tiedä, mutta folio on tuntunut epäekologiselta pakkausvaihtoehdolta. Siksi tänään päädyin käärimään voileivän palaan leivinpaperia ja päälle kietaisin narua. Aamupalapaketti oli mukava aukaista töissä. Tuntui kuin olisin lahjaa avannut.

 

Hyvä arki koostuu pienistä iloista. Suuria iloja kun ei vain voi tapahtua yhdelle ihmiselle jatkuvasti, mutta positiivinen vire on tarpeen. Siksi on tärkeää iloita pienestäkin.

Perhettämme kohtasi tuoreeltaan iso menetys. Menetimme ihmisen, joka osasi iloita. Ihmisen, jonka suupielissä väreili hymy alinomaa. Hän selvisi kahdesti syövästä, mutta nyt oli hänen vuoronsa lähteä. Jos ja kun lapseni oppivat häneltä jotain, niin toivon sen olevan positiivinen elämänasenne, joka hänellä oli. Yritän muistaa sen itsekin.