3.10.2013

Blossa 13



Tänä vuonna Blossa on palannut juurilleen Ruotsiin, josta se on löytänyt inspiraationsa niin muotoiluun kuin makuun Taalainmaalta, jonka sanotaan olevan kaikkein ruotsalaisin maakunta.

Pullon pääväri on Faluninpunainen ja sitä koristaa kurpitsakuvio. Faluninpunainen väri tulee alueen kuparikaivoksesta, joka on eräs Unescon maailmanperintökohteista. Pulloon merkityt koordinaatit johtavat Taalainmaalle Moran kuntaan. Pullossa on myös sinistä, jonka arvelen viitaavaan Siljan-järveen, jonka rannalla Mora sijaitsee. Järven värin kerrotaan olevan niin ainutlaatuinen, että tietty sininen sävy on nimetty sen mukaan.

"Inspiraatiota makuun on haettu Taalainmaan maakunnasta, seudun hedelmällisestä maaperästä ja käsityö- ja kansanmusiikkiperinteestä."

Maku on salaisuus, kunnes se paljastetaan Lucian päivänä 13. joulukuuta. Päivämäärän valinta tuskin johtuu glögin numerosta, vaan sitoo sen tälläkin tavoin ruotsinkieliseen kulttuuriin. Veikkaan, että maussa on mukana enemmän tai vähemmän puolukkaa, kun kerran inspiraatio tulee ruotsalaisuuden ytimestä. Lihapullat, ruskea kastike ja puolukkahillo perunan kera. Voisiko olla perinteikkäämpää ruotsalaisempaa ruokaa, jota syödään arkena ja jouluna? Maussa täytyy olla puolukkaa!

Blossa tulee myyntiin maanantaina 7. lokakuuta.


Kuvat ja lähteet: Blossa, Viinimaa ja Visit Sweden

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...