13.10.2013

Eläinbongausta

Lintublogi TitiVITUNtyy on parveillut parin viimeisen päivän aikana Facebookissa yhdessä jos toisessa paikassa, ja siinä vaiheessa, kun se herätti Yhdyssana on yhdyssana -ryhmässä oikeinkirjoituksen asemesta pikemminkin hurmioitunutta keskustelua ja paheksuntaa herätti lähinnä kirjoittajan reippaalla otteella käyttämät *#%-sanat, oli minunkin lähdettävä ensimmäistä kertaa lintublogia lukemaan. Mahtaa moni suomalainen olla aiempaa sivistyneempi näissä lintuasioissa, kun on kuin ohi mennen oppinut kaikenlaista Kottaraisista sun muista. Blogissa näytti olevan erinomaisia valokuvia linnuista ainakin laiskottelemassa kesken lentoaan ja tiirailemassa pusikosta (tai sitten se oli joutsen). Varmaan jo tiedät, mitä tarkoitan.

Blogin innoittamana lähdin äsken ulos bongailemaan eläimiä. Tavoitteen asetin matalalle. Ei niin väliä, mitä lajia, kunhan jotain löytyisi ja johan oli helppoa. Löysin kameran linssin eteen ihan muutamassa minuutissa monenlaista kuvattavaa.

Bongailu alkoi tosi hyvin, sillä ensin näin kaksi pandaa. Hyvinhän nuo eksoottiset lajitkin täällä Suomessa näyttävät viihtyvän.


Oravia meillä näkyy harva se päivä, mutta tämä yksilö oli poikkeuksellisen yhteistyöhaluinen kuvattavaksi.


Hevosiakin tuli vastaan. Ei tämä eläinten bongailu tosiaan kovin vaikeaa ole.


Se TitiVITUNtyy löytyy täältä. Toisin kuin tässä blogissa, siellä kuulemma tägit ovat erityisen kiinnostavia, joten kannattanee kommenttien lisäksi vilkaista niitäkin. Minun puolestani kirjoittajalle voisi myöntää jonkin vuoden luontopalkinnon saatuaan ihmiset niin innostuneeksi lintublogista lukijoihin vetoavan tekstin avulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...