23.11.2014

Itse tehty joulukalenteri


DIY-joulukalenteri

Sain juuri valmiiksi joulukalenterit tytöilleni. Kysyin etukäteen, haluavatko he mieluummin valmiin kalenterin kaupasta vai itse tekemäni. Mietin, mahtavatko he odottaa jotain erityisen suurta, kun kumpikin empimättä halusi itse tehdyn kalenterin. Ilmeisesti niin ei kuitenkaan ollut sillä vanhempi lapseni ehdotti tulitikkurasiota, kun pari päivää sitten ääneen pohdin, mihin yllätykset laittaisin. Aamulla askarteluun ryhtyessäni vanhempi muru vain toivoi, että laittaisin mukaan suklaata. Sitä ja monenlaista muutakin pusseista löytyy, mutta en ainakaan tällä erää paljasta, mitä kaikkea, ettei yllätykset selviä hänelle täältä.

joulukalenteri

Tulitikkurasioihin yllätykset eivät olisi mahtuneet, joten tein A4-kokoisista monenkirjavista papereista pussukoita käyttämällä muottina pientä pahvilaatikkoa. Paketoin laatikon osittain käärimällä paperin sen ympärille, teippaamalle sivun ja pohjan. Sen jälkeen vedin laatikon pussin toisesta sivusta, josta siis tuli pussin suu.

 
Sujautin yllätyksen pussukkaan, taitoin reunan ja tein reunaan mattoveitsen tapaisella askarteluterällä viillon, josta pystyin pujottamaan läpi silkkinauhan pussin sulkemiseksi. Suurin osa paketeista sai punaisen rusetin, sillä violetti nauha loppui kesken heti alkumetreillä. Muuten olisin käyttänyt enemmänkin violettia.

Yhdessä pussissa viilto tuli tehtyä kovin korkealle ja kun arvelin, että paperi saattaisi revetä, tein toisenkin viillon. Kiinnitys tuli siten kokonaan etupuolelle, kun kaikissa muissa pusseissa rusetti on aivan ylhäällä. Täytyy käyttää toistekin tuota sattumalta syntynyttä kiinnitystapaa.


Pussukan kylkeen kiinitin tarrapaperiarkille tulostamani numeron. Käytin vanhahtavaa kirjoituskonefonttia. Minusta se sopii oikein hyvin mummolatunnelmaisiin papereihin.

 
Nyt vain pitäisi keksiä hyvä paikka näille 48 pussukalle. Ehkä jokin kori?

 
yllätyspussit
 

2 kommenttia:

  1. Oih, miten ihanat joulukalenteripussukat! Mukavaa joulun odotusta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä kiva fiiliskin siitä, että väkersin nuo pussukat lapsille. Kiitos samoin, mukavaa joulun odotusta teille <3 Joulu on ihanaa aikaa <3

      Poista

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...