Nummelassa sijaitseva
Katin sisustusnavetta on tulvillaan pieniä vanhoja sisustusaarteita sekä jonkin verran huonekaluja. Navetta on eräälainen kirpputori. Samassa pihapiirissä toimivat myös puuseppä, verhoilija ja rautaseppä, ja ensi torstaina aukeaa joulupuoti viljamakasiiniin. Paikka on tutustumisen arvoinen, jos etsit sisustukseesi jotain sellaista, mitä ei ole myynnissä kaupoissa juuri nyt.
Pääsin tutustumaan eilisessä sisustusbloggaajien päivässä myös Katin persoonalliseen hirsitaloon, joka on mukana maikkarin Suomen kaunein koti -mittelössä. Katin koti näkyy televisiossa huomenna maanantaina.
Ostin navetasta suuren kannun, posliinipurkkeja ja ruukkuja. Nämä tulevat heti käyttöön jouluisissa kattauksissa Marimekon mustavalkoisten astioiden ja Iittalan valkoisten ja punaisten Teema-lautasten kanssa. Kannun kuvio on rennosti vinksallaan, minkä huomasin ihmetellessäni, miten kuvista näytti tulevan poikkeuksetta jotenkin vinoja. Ruukkuihin ajattelin tehdä jouluisia istutuksia ja pistää ruukut istutuksineen kiertoon. Jos mukanani olisi ollut enemmän käteistä rahaa, yksi pieni pyöreä pöytä olisi myös muuttanut omaan kotiini.
Yksi iso hauskuus päivässä oli tutustua muihin bloggaajiin. Paikalla oli nämä ihanat blogit:
Musta ovi
Piirto
Ripaus tunnelmaa
Romulyyli
Sinisen talon kuulumisia
Kiitos Katille ja muille järjestäjille!