27.7.2014

Turistina Turussa

Mikä on kuuminta, mitä kesän helteisimpinä päivinä voi tehdä? Ei ainakaan veden äärellä vilvoittelu. Saunominen ja helle saattaa olla ja melko kuuma yhdistelmä. Mutta mitenkäs olisi käveleminen betonin ja kiven keskellä, keskellä kaupunkia? Näin me teimme Kohta kotona -blogin Neelan kanssa. Maksimoimme kuumuuden ja lähdimme kiertelemään turulla ja toreilla sisustuskauppoja ja kirpputoreja, siis Turun keskustassa.

mustikkainen keittiösuihke
 
Sisustuksen koodista (Linnankatu 6) löytyi mustikkainen keittiösuihke, jonka olemassaolosta en ollut vielä ehtinyt tietää. Usein leipovana ja ruokaa kokkaavana tartuin suihkepulloon mielihyvin. Sopiihan se saman sarjan mustikkaisen käsitiskiaineen seuraan ulkonäkönsä ja tuoksunsa vuoksi paremmin kuin hyvin. Ostin myös Marvisin inkiväärihammastahnaa. Palaan joskus toiste hammastahnoihin. Ensimmäistä kertaa minulla on sen verran monta tuubia yhtä aikaa, että niille on keksittävä jokin soma säilytysratkaisu. Sisustuksen koodissa on runsaasti myös huonekaluja, esimerkiksi Artekilta.
 

Paikallista kahvia oli toki ostettava CafeArtista (Läntinen Rantakatu 5). Toissapäivänä paahdetun kahvin hurmaava tuoksu leijaili ilmassa kävellessä. Ei ihme, että kahvia olisi tehnyt mieli aika ajoin. Muuten kävelimme sinnikkäästi "turhia" lepotaukoja pitämättä, vaikka edes vesipullo olisi ollut hellepäivänä järkevää olla mukana.

 
Aveliasta (Käsityöläisenkatu 7, muuttaa syksyllä Ruissalon telakka-alueelle) löysin jo Instagramissa monet kerrat ihailemani House Doctorin juomapurkit, joihin kuuluu mustavalkoinen muovipilli. Muovipurkit ovat keveämmät ja toisaalta kestävämmät kuin Tigerista keväällä hankkimani viiksekkäät lasipurkit (nähtävissä täällä). Avelian valikoimaan kuului niin ikään huonekaluja, kuten kauniit Tolixin tuolit tai rouhea kokopuinen olohuoneen pöytä.
 
Shoppailukierros kattoi lähes 20 putiikkia tai muuta ostospaikaksi miellettävää kohdetta ja tarkoitus oli käydä myös Terraviivassa (Kaskenkatu), jossa myydään uniikkeja keramiikkalaattoja, mutta se sai jäädä toiseen kertaan. Olimme jo kiertäneet nelisen tuntia pitkin keskustaa.

Kuvaamani ostokset liittyvät jollain tavoin nesteisiin. On keittiön puhdistussuihketta, kahvia ja juomapurkki. Jonkinasteisen nestehukankin kierroksella sain, sillä kotiin ajallessa päätä jomotti. Kyllä helteellä pitäisi muistaa juoda.

4 kommenttia:

  1. oli kyllä tosi mukava hellepäivä meillä, kiitos vielä visiitistä! ja otetaan uusiks! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ihana! Mulla olisi Tampereenkin sisustusliikkeet vielä näkemättä, sullehan ne on jo tutumpia. Dom Dom ja mitä näitä nyt on :) Mentäiskö joku kerta sinnekin?

      Poista
    2. kas, sehän voiskin olla kiva retki! pohditaans tätä tarkemmin kun seuraavan kerran nähdään! :)

      Poista
  2. Sun blogi on tosi kiva Liityin lukijaksi, ja ajattelin linkittää oman blogini myös. Oma blogini on sisustuspainotteinen, ja oon suunnittelemassa omaa sisustusmallistoo, josta kirjottelen sinne välillä. JA siellä on myös arvonta nyt käynnissä!

    http://bytiahenriikka.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiva, kun kirjoitit!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...